I Want it Painted Pink



Ehkä se oli vain valmiiksi väsynyt ajatus.


Ehkä se oli tosiaankin liian pitkälle mennyt vitsi.

Tai sitten olin vain hetkellisesti todella kyllästynyt ja samanaikaisesti hölmistyneen hämmästynyt koko asiasta.

Enkä todellakaan voi edes sietää pinkkiä, sen paremmin kuin vaaleanpunaistakaan. Itseasiassa en pidä juuri mistään tyttömäisestä taikka hempeästä.

Joka tapauksessa päätin ostaa oman pikku-ukkoarmeijani. Ja maalata sen PINKIKSI.

23. heinäkuuta 2010

Koe-erän valmistuminen

No niin. Ensimmäiset viisi vihreää örkkiä valmistuivat vihdoin. Aikamoisen säätämisen jälkeen. Jokainen osa tuli keskimäärin kahteen kertaan maalattua uudelleen, joko siksi, että ensimmäinen yritys ei tuottanut haluttua tulosta tai siksi, että maalatessani jotain kohtaa tulin sotkeneeksi edellisen. Alkutaival tuntui siis aika tuskaiselta, enkä selvinnyt siitä ilman luovuttamisella uhkailua ja muuta tyttömäisen uppiniskaista kiukuttelua. Sanomattakin on selvää, ettei kumpikaan vienyt asiaa eteenpäin. Ellei sellaiseksi lasketa omaa sisuuntumista moiseen hölmöilyyn.


Kauhea ajatus, mutta koska aloitin näiden viiden onnettoman goblinin maalaamisen 30. päivä kesäkuuta, tämän kokemuksen perusteella yhden pinkin otuksen maalaamiseen meni noin neljä ja puoli vuorokautta. Tämähän tarkoittaa, että kaikkien 140:nen goblinin maalaamiseen kuluu 630 päivää! Mikä on enää vajaat kaksi vuotta (alunperinhän urakan toteutumisaikataulu oli lohduttomat 5.8 vuotta...), mutta sehän on silti aivan hirvittävän paljon! Minun on siis opittava maalaamaan nopeammin, tarkemmin ja taas nopeammin, vältettävä oheistoimintoja, sähläämistä, kiukuttelua ja maalattava vieläkin nopeammin. Muutoin pinkin armeijan maalaamiseen kuluu enemmän aikaa, kuin mihinkään aikaisempaan harrastusprojektiini ja se vaikuttaa jopa minusta turhan oudolta ollakseen totta.


Mutta siinäpä nyt kuitenkin ovat. Ja seuraavista pitää tehdä vähän edellisiä paremmat ja urakasta pitää suoriutua hieman edellisiä nopeammin. Haastetta kerrakseen siis. Kaikkeen sitä ryhtyykin =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti