I Want it Painted Pink



Ehkä se oli vain valmiiksi väsynyt ajatus.


Ehkä se oli tosiaankin liian pitkälle mennyt vitsi.

Tai sitten olin vain hetkellisesti todella kyllästynyt ja samanaikaisesti hölmistyneen hämmästynyt koko asiasta.

Enkä todellakaan voi edes sietää pinkkiä, sen paremmin kuin vaaleanpunaistakaan. Itseasiassa en pidä juuri mistään tyttömäisestä taikka hempeästä.

Joka tapauksessa päätin ostaa oman pikku-ukkoarmeijani. Ja maalata sen PINKIKSI.

30. kesäkuuta 2010

Eilen minä ostin lunta!

Ennen maalaamaan pääsyä pitää tietysti ostaa maaleja. Muutama purkki pinkin eri sävyjä tuli siis ostettua paikallisesta Fantasiapelit-liikkeestä. Maalien lisäksi ostin lunta! Ihan vain esteettisistä syistä, sillä se ruohona myytävä vihertävä höttö näyttää korkeintaan peikon kakalta. Tosin, minulla on kaksi peikkoakin. Saatan siis tarvita sitä vihreää höttöäkin, mutta nimenomaan siihen tarkoitukseen, johon se minusta yksinomaan soveltuukin =)

Örkkien maalausurakka tuli aloitettua myöhemmin illalla. Sain viisi goblinia pohjamaalattua ja vähän aloiteltua varsinaista maalailuakin. Aika söpöä. Tulee vaan vähän hankaluuksia saada pinkki pysymään pinkkinä varjostuksineen ja muine hienouksineen... =/

Minulla on kuitenkin 140 örkkiä aikaa keksiä tähän ratkaisu, joten keksinen sen vielä.

26. kesäkuuta 2010

Kasvatin epähuomiossa työmäärääni

Alkuun en ole päässyt, mutta olen tullut hankkiutuneeksi eroon kääpiöistä. Niiden sijaan saan 70 goblinia lisää. En tiedä, mitä iloa niistä on, mutta en tosin keksinyt mitään erityistä käyttöä kääpiöillekään, joten vaihtokaupasta tuli sovittua.

Hetkeä myöhemmin tulin laskeneeksi, mitä tämä sitten todellisuudessa tarkoittaa. Sehän tarkoittaa 140 kappaletta maalattavia otuksia!

Ja tämähän tarkoittaa sitä, että jos (sen kokemuksen mukaan, mitä moiseen tuntuu minulta aikaa vierähtävän) tuherran yhden otuksen illassa, enkä rehellisesti ajatellen kykene edes kuvittelemaan käyttäväni tähän kuin keskimäärin yhden illan kahdessa viikossa, niin tämän goblin-joukkion valmiiksi saattamiseen vierähtää 70 kuukautta! Sehän tekee yli 5,8 vuotta! ... Asiaan täytynee löytää joku jouduttava ratkaisu, sillä en uskalla luvata reilua viittä vuotta tähän projektiin. Täytynee siis kehittää jokin liukuhihnatoimintaratkaisu tai tästä muodostuu todellinen ikuisuusprojekti. Toki 140 otuksen joukkion maalattuani saatan onnistua hyvinkin lyhentämään oleellisesti siihen yhteen örkkiin käyttämääni aikaa, kunhan ensin tuhertelen niitä ensimmäisiä...

No, mutta tämä ongelma joko selkenee tai realisoituu kaikessa kauheudessaan, kunhan pääsen sen ensimmäisen kimppuun - ehkä tulevalla viikolla tai ainakin sen lopulla. Lupaan ainakin yrittää.

24. kesäkuuta 2010

Tästä se alkaa

Kaupassa on siis käyty ja valinta kävi rationaalisesti rahan perusteella; tämän sai halvalla. Ja puuhasteltavaakin näyttää riittävän, eli pinkkejä örkkejä on luvassa yksi jos toinenkin yksilö.


Sisältää näemmä 70 kappaletta goblin-miniatyyrejä ja 30 kappaletta dwarf-miniatyyrejä sekä jotain kummaa toistaiseksi nimeämätöntä krääsää.


Asiastahan en mitään tiedä, mutta goblinit ovat ystävämme wikipedian mukaan meluisia ja kurittomia otuksia. Kuulemma keskiverto ihmistä parempia, mutta kääpiöitä huonompia lähitaistelijoita. Mutta, niitä on paljon, ja se tietää tässä tapauksessa paljon pinkkejä goblineita.



Sama lähde lausuu, että kääpiöt ovat puolestaan pienikokoisia ja hitaampia kuin muut, ja ovat lisäksi jääräpäisiä ja vahvoja. Hmm, no tulevat varmasti näyttämään nekin sööteiltä pinkeissä vetimissä.




Peli näyttää olevan Warhammer Fantasy: Battle for Skull Pass. Ohjekirja oikein provosoi olemaan koskaan lukematta sitä (vai miksi siinä lukee "Read this first!"?...). Pääasia ovat nyt ne pinkkeihin puettavat "örkit", joten jättänen nuo kaikesta huolimatta lukematta ainakin toistaiseksi. Ja pelkäänpä, etteivät ne tarjoa mitään sanataiteellista tahi muutoin esteettistä kokemusta tuonnemmaksi lykättyinäkään...


Ai niin! Ja näitä on lisää. Tämän sain suorastaan lahjaksi:


... ja voi että ne onkin söpösiä! En malta odottaa, että näen ne kaikki pinkeissä uniformuissaan.