Sankareita ja pakkashaaveita

On liian kuuma ja on kesäloma. Eivät siis edisty goblinit tällä viikolla mihinkään.

Vaikka aika on kulunut pääosin pimeydestä, lumesta ja pakkasesta haaveiluun, olen puolivahingossa antanut yllytellä itseni ostamaan lisää örkkejä. Sieltä se goblin-sankari kuulemma lentää Englannista asti iloisen pinkin joukkioni jatkoksi.


Hmmm. Kaipa tuostakin söötin saa. Tervetuloa joukkoon siis! Ensi viikolla nähdään.

Koe-erän valmistuminen

No niin. Ensimmäiset viisi vihreää örkkiä valmistuivat vihdoin. Aikamoisen säätämisen jälkeen. Jokainen osa tuli keskimäärin kahteen kertaan maalattua uudelleen, joko siksi, että ensimmäinen yritys ei tuottanut haluttua tulosta tai siksi, että maalatessani jotain kohtaa tulin sotkeneeksi edellisen. Alkutaival tuntui siis aika tuskaiselta, enkä selvinnyt siitä ilman luovuttamisella uhkailua ja muuta tyttömäisen uppiniskaista kiukuttelua. Sanomattakin on selvää, ettei kumpikaan vienyt asiaa eteenpäin. Ellei sellaiseksi lasketa omaa sisuuntumista moiseen hölmöilyyn.


Kauhea ajatus, mutta koska aloitin näiden viiden onnettoman goblinin maalaamisen 30. päivä kesäkuuta, tämän kokemuksen perusteella yhden pinkin otuksen maalaamiseen meni noin neljä ja puoli vuorokautta. Tämähän tarkoittaa, että kaikkien 140:nen goblinin maalaamiseen kuluu 630 päivää! Mikä on enää vajaat kaksi vuotta (alunperinhän urakan toteutumisaikataulu oli lohduttomat 5.8 vuotta...), mutta sehän on silti aivan hirvittävän paljon! Minun on siis opittava maalaamaan nopeammin, tarkemmin ja taas nopeammin, vältettävä oheistoimintoja, sähläämistä, kiukuttelua ja maalattava vieläkin nopeammin. Muutoin pinkin armeijan maalaamiseen kuluu enemmän aikaa, kuin mihinkään aikaisempaan harrastusprojektiini ja se vaikuttaa jopa minusta turhan oudolta ollakseen totta.


Mutta siinäpä nyt kuitenkin ovat. Ja seuraavista pitää tehdä vähän edellisiä paremmat ja urakasta pitää suoriutua hieman edellisiä nopeammin. Haastetta kerrakseen siis. Kaikkeen sitä ryhtyykin =)

Kuukissa-armeijan alkua

Tällä viikolla olen päässyt kilpiongelman kimppuun. Kilvissähän oli "nenällinen" kuu-ukko, kuten alla näkyy, josta halusin välttämättä päästä eroon.


Kuu-ukon nenään piti käyttää lasikuitukynää, jolla se rapsuteltiin ainakin pääosin pois. Näppärää, voisi erehtyä sanomaan, ellei olisi saanut jalkaansa lasikuidun pätkää paria tuntia myöhemmin pahaa-aavistamatta ulkona kävellessä. Vielä nukkumaan mennessä sai etsiä toista silmillä erottamatonta piikkiä jalkapohjasta. Eli siis vähemmän näppärää. Suorastaan salakavalan vaarallista.


Kissan maalaaminen alle sentin läpimittaiseen kilpeen kuunsirpille köllöttelemään, ei ollutkaan se yksinkertaisin mahdollinen päähänpinttymä toteutettavaksi. Ilmestyi se siihen kuitenkin ihmeen kivuttomasti. Ihan priimaotuksesta nyt ei ole kyse, mutta on se tunnistettavissa kissaksi kai kuitenkin.


Ainiin! Ja goblinit ovat saaneet varpaat! Sitä ei kuvasta kyllä taida nähdä, mutta varpaat niillä nyt on, tossut saivat lähteä.

Illan päätteeksi piti vielä katsoa, sopisiko hämähäkkien väriksi jokin luuta muistuttava värimaailma. Ehkäpä. Se kummallinen sekametelisopan sävy, mitä hämähäkeissä yleensä näkee, ei kelpaa minulle eikä pinkeille örkeille. Pohjavärithän siinä otuksessa vasta on, mutta jotain sinne päin. Viime viikon epätoivon jälkeen vähän valoa siis sen suhteen, että nämä örkkiset tulee oikeasti maalattuakin joskus.

Ei ja ei

No niin. Kaikki menee pieleen. Purkissa mädän vihreältä näyttävä maali näyttää vihreää naamaa vasten hohtavan puhtaan valkealta ja siniset aamutossut ainoastaan typeriltä...

Sunnuntai-iltainen maalailusessio ei siis ollut mistään kotoisin ja moiset otukset pääsivät vain ärsyttämään. Jos ihminen on varustettu perusvireellä, johon kuuluu esteettisen täydellisyyden tavoittelu, jo pelkästään läpensä rumien goblineiden maalailu riittää nostattamaan ärtymyksen pintaan. Puhumattakaan siitä, etteivät siveltimen karvat osu kohdilleen tai väri näyttääkin kohteeseensa sopimattomalta. Eilen kävi juuri näin. Olisi tehnyt mieli valella goblinit pikaliimalla ja kieritellä niitä peikon kakassa.


Noin niille nyt sitten siis kävi. Ei auta kuin muuttaa suunnitelmia ja maalata jalat vihreiksi ja modata ne muistuttamaan paljaita jalkoja. En keksi örkkiparoille mitään niille sopivia jalkineita, joten saavat juosta avojaloin. Hampaisiin tulikin jo tuikittua ruskeaa, jotta ne eivät suorastaan loista pimeässä. Muutoinhan ensimmäiset viisi söpöläistä alkavat olla pohjaväreissään, kaikki hienoudet puuttuvat. Eilinen ärtymys ei ollut omiaan edes minkään vaativamman yrittämiselle, joten jätin suosiolla tuonnemmaksi.

Kilvelle täytyy tehdä jotain hieman radikaalimpaa, sillä siihen 140 gobliniani tulevat saamaan kuunsirpillä istuskelevan kissan. Ne nykyiset irvailevat kuut täytyy siis saada pois ja uudet tilalle. Kilvet ovat tässä kuitenkin vielä se pienin ongelma.


Niin kuin näkyy, ainakin suurimmasta "kuukoristeesta" täytyy poistaa paljonkin ylimääräistä rojua (kuten siihen kasvaneet sienet) ja tehdä se sille asettautunut kissa jostain muutoin kuin maalaamalla. Olen tehnyt kerran kissan green stuffista ja kokemus oli lähes traumaattinen. Aine käyttäytyi kummasti, eikä sitä meinannut saada muistuttamaan kissaa mitenkään. Jonkinlaisen tekeleen sain lopulta istumaan nukkekotini parvekkeen kaiteelle. Niin väsyttävää se oli, etten ole edelleenkään maalannut kissaparkaa, vaan se on ollut jo reilut puoli vuotta viehkeän vihreä.


Ai niin. En tiedä, missä vaiheessa olen luvannut pelata näillä. Mielestäni edes en, mutta asiaa tuli sivuttua keskustelussa, joka koski goblineideni pinkkien kaapujen alta vilkkuvia rengaspanssareita. Minä kun tein niistä pitsialusasut, siis puuterin väriset tietysti. Sillä oli kuulemma jotain merkitystä, että ne olivat rengaspanssarit. No, nyt ne ovat pitsialusasut ja säännöt saavat taipua sen mukaisesti.

Lohikäärmeitä ja yksisarvisia

Ruokatunnin viihdykkeeksi tuli seikkailtua pikku-ukkojen luvatussa maailmassa. Ja voi sentään: tuo maailma on täynnä mitä suloisimpia lohikäärmeitä, yksisarvisista puhumattakaan!


Ja mitäkö minulla on? Hämähäkkejä. Tusina.


No, sitten on niitä. Ja niistä tulee luunvalkoisia, koska en pidä niistä puna-mustiksi ravuiksi ehostettuista yksilöistä.

Silti jään kaipaamaan ihan ikiomaa rohikäälmettä. Varsinkin jos sen saisi istumaan olkapäällä ja sanomaan "hrrr".