I Want it Painted Pink



Ehkä se oli vain valmiiksi väsynyt ajatus.


Ehkä se oli tosiaankin liian pitkälle mennyt vitsi.

Tai sitten olin vain hetkellisesti todella kyllästynyt ja samanaikaisesti hölmistyneen hämmästynyt koko asiasta.

Enkä todellakaan voi edes sietää pinkkiä, sen paremmin kuin vaaleanpunaistakaan. Itseasiassa en pidä juuri mistään tyttömäisestä taikka hempeästä.

Joka tapauksessa päätin ostaa oman pikku-ukkoarmeijani. Ja maalata sen PINKIKSI.

24. heinäkuuta 2011

Loma

Se on kesäloma. Ensin oli sen odotusta, eikä maalatuttanut ja sitten alkoi loma, eikä edelleenkään maalatuttanut. Joten ei edistystä.

Viikonloppuna iski vihdoinkin jonkinlainen luultavasti ohimenevä inspiraation hetki. En tosin saanut sitä kohdistumaan pikku-ukkoihin, joita ei ollut edes kotona saatavilla. Sen sijaan maalasin samaisilla väreillä keittiöni kellotaulun jonkinlaisen maatuskahairahduksen lumoissa.



Jos olisin hairahtunut seikkailemaan maatuskasivuille jo ennen pinkkien söpöläisten maalausurakan aloittamista, olisin hyvinkin saattanut maalata goblineistani venäläisen ruusumummon näköisiä nuttupäitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti