Jotta tekeminen ei vain vähenisi, eksyin sivuraiteille pinkkien pikkumiesteni maalailemisesta. Sain pienen pieniä eldareita ja örkkejä ehdolla, että keksin niille tekemistä. Ja tottahan keksin: nukkekotini kirjastoon mahtuu toki pieni pelipöytä pikku-ukkeleille.
Näiden sormenpäätä pienempien haltioiden maalaaminen oli itseasiassa mukavaa puuhaa, koska kiusallinen perfektionisti minussa ei jaksanut edes kiinnostua koko asiasta ja antoi minun sotkea värit haltiohin parissa tunnissa. Ainoa kohta, jossa se mutisi jotain vastalauseeksi tulkittavaa, oli se, jossa jouduin toteamaan, etten kykene maalaamaan haltioille silmiä, vaikka miten halusin - ja salaa yritinkin.
Ja ihan niille itseni kaltaisille tavallisille tyttö-nais-täti-ihmisille tiedoksi, ne ovat todella todella pieniä. Ja kuulemma tuossa seisoo kolme Exarchia, yhtä monta Swooping Hawkia, kaksi Howling Bansheeta ja yksi Farseer, joka saattoi toki olla jokin muukin, mutta putosin kärryiltä, ja uskon sinisilmäisesti sen olevan melkein mikä tahansa kummalliselta kuulostava yhdistelmä kirjaimiksi kutsuttuja symboleita.
Ai niin, ne ovat näin pieniä:
Onko projekti jäissä vai miksi ei tule päivityksiä? Kunhan kuittailen. Kävin kurkkimassa vaan.
VastaaPoistaVoi eihän toki =) Maalasin toki noille pikkuhaltijoille "kavereiksi" vielä pienempiä örkkejä. En vaan osannut kuvata niitä niin, että niistä irtoaisia mössöä mukavampaa katseltavaa. Tällä viikolla aloitelin seuraavia goblineita, joten eiköhän niistä joku päivä ensiviikolla jotain jaaritelmaakin synny.
VastaaPoistaps. opettele suojaamaan päätäsi - ne kädet pidetään siellä ylhäällä!