Projekti alkaa myös noudattaa jonkilaisia vakiomuotoisia kaavoja. Raaputtelin taas parista kilvestä kuiden nenät pois. Tällä kertaa lasikuitukynästä ei karannut kuin yksi haituva, sekin laskeutui nätisti pöydälle odottamaan siivoamista. Mustaa pöytää vasten tuo läpinäkyvä 4 mm pitkä piikki erottui vaivatta. Vaivauduttuani vihdoin noukkimaan sitä kostealla paperilla se kuitenkin katosi, eikä sen etsimisessä olisi ollut mitään mieltä. Hetken ehdin toivoa sen katoavan vähin äänin maailmasta. Paha sai kuitenkin jälleen palkkansa ja hetkeä myöhemmin se tuskin silmällä erottuva piikki törrötti ikävästi omassa käsivarressani ja taas oli pinseteille töitä. En voi käsittää, miten ne vaanivat juuri minua, koska tiettävästi kukaan muu ei ole onnistunut saamaan niitä kiusakseen.
Mutta siinäpä ne edelleen keskeneräiset kahdeksan ovat. Seuraavaan kertaan mennessä pitäisi ainakin ratkaista se, mitä noille kammottavan keltaisille kuille tehdään.
Tähän erään sisältyi muuten hämmentävä, sammakon ja karviaismarjan risteytystä muistuttava vihamielinen pallo. Siitä tulikin eilisillan viimeinen hutaisu.
